In English
 | 
På Svenska
 | 
Viroksi

Turun Uunisepät Oy on Pohjoismaiden suurin kaakeliuunien valmistaja - ja markkinajohtaja Suomessa. Yritys perustettiin keväällä 1982. Päätoimipaikka on Turussa. Lisäksi Uunisepillä on 10 uunistudiota ympäri Suomen. Uuniseppien innovaatio on valmistaa uuneja valutekniikalla, jonka ansiosta uunien pintamateriaaleissa ja muodoissa on useita eri vaihtoehtoja. Uunisepät on kotimainen yritys, jonka takat on suunniteltu ja tehty Suomessa.

Tästä kaikki lähti...

Turun Uuniseppien perustaja ja nykyinen toimi-tusjohtaja Atso Raittio valmistui insinööriksi 1979. Opinnäytetyönä hän teki varaavan tulisijan.

"Valmistumiseni jälkeen urakoin muun muassa laatoitustöissä, ja myös muuraushommissa muurari-isäni kanssa. Seuratessani isäni työs-kentelyä mietin: jos joitakin uunin osia pysty-tään tekemään valamalla samottimassasta, miksei sitten koko uunia?"

Uuniseppien orastava liikeidea alkoi hahmot-tua. Toteuttaminen vaati kuitenkin pitkällistä suunnittelu- ja kehitystyötä.

"Kesällä 1980 aloin työstää ideaa varaavasta uunista. Vuoden lopulla alettiin työstää muot-teja appiukkoni kanssa. Seuraavaksi piti rat-kaista millaista valumassaa voisi käyttää.
Ideanikkarit päätyivät samottimassaan, mutta miten sitä saataisiin valmistettua? Appiukko keksi etsiä tarvikkeita romukaupois-ta. Ensin hankin vanhan luunmurskaajan, jolla pystyi rikkomaan tulitiiliä. Tukolta löytyi käytetty jauhosekoittaja, jossa massaa voitiin sekoittaa. Vuonna 1982 ostettiin Port Arthurin kaupunginosassa sijaitseva Tonavan saunan kiinteistö, joka remontoitiin uuniverstastilaksi. Siihen tilaan muurattiin keväällä 1982 ensim-mäinen uuni, joka toimii hyvin vielä tänäkin päivänä."

Klassikko-kaakeliuuni on kestosuosikki
Uuniseppien alkuvuosilta saakka. 

Ja tänään - lähes 30 vuotta myöhemmin...

Alkuaikojen kakluunitehtaasta on pitkä matka nykyiseen, monipuoliseen tuotantoon. Ihmiset, menetelmät, rakentaminen ja elämäntyylikin ovat muuttuneet ja vaatimukset sen mukana. Kaiken pohjana on kuitenkin vuosisataisen kaakeliuuniperinteen ylläpitäminen ja laadukkaan käsityön kunnioittaminen.

Moderni kaakeliuuni on edelleen tehokas ja turvallinen lämmönlähde. Ulkomuodoltaan se on nuortunut ja sopii nykysisustajan vaativaan makuun.

Kaakelin lisäksi on tullut monia uusia materiaa-leja; kiveä, lasia ja klinkkeriä. Malleja on enem-män kuin koskaan, sekä pelkistettyyn että rou-heampaan sisutukseen, suureen ja pieneenkin tilaan.

Tuotekehitys ja tarkka laadunvalvonta ovat etusijalla takkavalmistuksessa. CE-merkinnät, päästörajoitukset ja lukuisat viranomaismää-räykset takaavat sen, että varaava tulisija on turvallinen hankinta sekä paras mahdollinen sijoitus ekologisempaan huomiseen.

Ympäristömääräykset sekä uusiutuvan energian käyttö lupaavat puulämmitykselle valoisaa tulevaisuutta. Suomalainen tulisijavalmistus on maailman huippua. 




Halti-takan pinta on upeaa valkoista kiveä!

 

Työkaluja

Jos haluat tutustua takkoihin, suunnitella takan tai tarviset apua takkasi kanssa, me teemme parhaamme auttaksemme.


Asiantuntijamme auttavat Sinua mielellään

Puhelin: 020 7910 300
Sähköposti: uunisepat@uunisepat.fi