Tulisijojen käyttöohjeet ´
Lataa pdf-muotoiset käyttöohjeet tästä:
Käyttöönotto
Kaakeloinnin jälkeen uuni saa kuivua viikon ajan pellit ja suuluukut avoimina.
Uuni sisäänajetaan varovasti, jotta massan kosteus haihtuisi.
Uunin liika lämmittäminen uutena saattaa lyhentää sen ikää tuntuvasti. Aloitetaan siis rauhallisesti.
Ensimmäisellä lämmityskerralla poltetaan n. 1 kg kuivia tikkuja. Seuraavina päivinä n. 2 kg puita.
Savupellit ja uunin suuluukut jätetään ensimmäisten lämmityskertojen välissä auki. Sisäänajo on tehty 5 - 6 lämmityskerralla.
Riittävä veto
- Ennen puiden sytyttämistä on varmistuttava, että savupiipussa on riittävä veto.
- Varmista sulkemalla koneellinen ilmanpoisto, ettei huoneessa ole alipainetta.
- Liesituuletin on kytkettävä ehdottomasti pois.
- Kokeile tarvittaessa uunin vetoa tulitikulla tuhkalaatikon kautta. Vetoa voi myös kokeilla hormin- tai uunin nuohousluukun kautta. Mikäli vetoa ei tunnu, ilma saadaan yleensä liikkeelle hormissa, kun nuohousluukussa poltetaan sanomalehden sivusta rypistetty paperipallo.
Polttopuut
- Pyöreät puut halkaistaan kunnollisen palamisen varmistamiseksi.
- Puut kannattaa tuoda jo edellisenä päivänä huoneenlämpöön.
- Käytä vain kuivaa puuta. Jos palaminen ei ole kunnollista, sisäosat saattavat pikeentyä.
Sopiva määrä puita
- Aseta puut pystyasentoon tulipesän takaosaa vasten. Kovaa lehtipuuta käytettäessä riittää hieman pienempi täyttömäärä. Liiallinen täyttö likaa suuluukut ja lyhentää kipinäverkkojen käyttöikää.
Lämmitys
- Avaa ensin hormin sulkupelti. Jos uunissa on kesäpelti, niin käännä se aukiasentoon paremman alkuvedon saamiseksi hormiin. Täyttäessäsi pesän, jätä puut n. 10 cm irti kipinäverkoista. Sytytä puut tuohen, paperin tai muiden sytykkeiden avulla. Älä koskaan käytä sytytysnesteitä.
- Sytyttämisen jälkeen sulje suuluukut ja avaa heti tuhkalaatikon kantta noin 5 cm. Jos uunissasi on yhtenäinen etukansi, nosta sitä, avaa tuhkalaatikkoa 5 cm ja laske etukansi alas tuhkalaatikon varaan.
- Jos uunissa on kesäpelti, käännä se kiinniasentoon, kun puut ovat syttyneet kunnolla.
- Huolehdi, että tulisija saa riittävästi ilmaa ja puut palavat iloisesti. Palamista säädellään tuhkalaatikon asennolla. Näin tulisijasi lämmöntuotto on tehokasta ja palaminen puhdasta. Ilmamäärää voidaan pienentää kun hiillosvaihe on alkanut. Paras lämmitystulos saadaan lämmittämällä päivittäin.
- Vältä roskien, kiiltäväpintaisten paperien, märän puun sekä liian pienellä vedolla eli hapella polttamista. Jos palaminen ei ole kunnollista ja puhdasta se aiheuttaa sisäosien pikeentymistä. Piki saattaa syttyä, jolloin syntyy ns. nokipalo.
- Ilmoita nokipalosta aina paloviranomaisille.
- Ennen kuin lisäät puita, sulje tuhkalaatikko. Kesäpelti kannattaa myös avata jos sellainen on. Avaa uunin suuluukku hitaasti, näin estät tuhkan pöllähtämisen huoneeseen. Puiden lisäämisen jälkeen sulje suuluukut, kesäpelti ja avaa tuhkaluukku.
- Savupellit suljetaan kokonaan vasta, kun viimeisetkin kekäleet ovat varmasti sammuneet.
Muista! Häkä on hajuton, mauton ja väritön kaasu, ole siis huolellinen.
Puhdistus ja hoito
- Kaakeli- ja klinkkeripinnat sekä nuohous- ja suuluukkujen metallipinnat puhdistetaan kostealla rievulla kodin normaaleilla puhdistusaineilla . Hankaavien puhdistusaineiden käyttö on kielletty.
- Puhdistukseen tarkoitettuja erikoisaineita myyvät rautakaupat.
- Jos normaali puhdistus ei riitä, kaakelisaumat puhdistuvat parhaiten kuivahankaamalla hienolla teräsvillalla tai hienolla hiekkapaperilla.
HUOM!
- Uunissa suositellaan poltettavaksi max. kaksi pesällistä vuorokaudessa.
- Tyhjennä tuhkalaatikko tarpeeksi usein, näin varmistat riittävän palamisilman saannin.
- Nuohous kuuluu kiinteistön omistajalle. Hormi on nuohottava kerran vuodessa.
- Uunin oltua pitkään käyttämättä, voi hormiin syntyä ilmalukko. Silloin täytyy hormi kuivata polttamalla sanomalehden sivu hormin- tai uunin nuohousluukussa. Veto on riittävä, kun piippu imaisee lehden palamisjätteet mukanaan. Tämän jälkeen voit sytyttää uunin.
- Huolehdi riittävästä ilman saannista.
- Koneellinen ilmanpoisto ei saa olla liian kovalla.
- Polta aina kuivia, ylivuotisia puita.
- Epäsuotuisat maasto-olosuhteet, sijainti mäen juurella tai suurten puiden ympäröimänä voi vaikuttaa epäsuotuisasti tulisijasi veto-ominaisuuksiin.
- Liian pienellä vedolla polttaminen aiheuttaa sisäosien pikeentymistä.
- Sadehattu pidentää hormin ikää, pitää piipun kuivempana ja parantaa vetoa.
|