Oikean lämmitysmuodon valinta on kauaskantoinen päätös.

Lämmitysjärjestelmän valinta on yksi omakotitalon rakentajan tärkeimpiä päätöksiä. Se vaikuttaa asukkaan viihtyvyyteen ja kukkaroon koko rakennuksen elinkaaren ajan. Kerran valitun järjestelmän vaihtaminen on useimmiten hankalaa ja kallista, joskus jopa mahdotonta.

Lämmitysvalinnan ja energiatalouden suunnittelun tekee vaikeaksi se, että vaihtoehtoja on runsaasti ja vain harvoin on osoitettavissa yksi ja ainoa kohteeseen sopiva vaihtoehto. Valintaan vaikuttavat lämmitysjärjestelmien ominaisuuksien lisäksi muun muassa omat mieltymykset ja kokemukset, taloudelliset tekijät sekä rakennuspaikan ja rakennuksen mahdollisuudet ja rajoitukset. Valintaa ei myöskään helpota esimerkiksi sähkön tai öljyn joskus isotkin hinnanmuutokset.

Lämmitysjärjestelmän kokonaiskustannukset muodostuvat rakentamisvaiheen investoinnista, vuotuisista energiakustannuksista, kiinteistä vuotuisista perusmaksuista sekä huolto- ja korjauskustannuksista.

Investointikustannukset sisältävät järjestelmän suunnittelun, laitehankinnat ja asennuskustannukset, yhdyskunnan energiaverkostojen liittymismaksut ja järjestelmän tilantarpeen.

Käyttökustannuksia kerryttävät lämmitysenergian lisäksi huoneisto- ja kiinteistösähkön kulutus, perusmaksut sekä huolto- ja korjauskustannukset.

Yleisimmät lämmityksen energialähteet ovat sähkö, maalämpö ja puu.