Puun alkuperällä on väliä

Suomalainen lämmittää kotinsa puulla

suomalainen lämmittää kotinsa puulla

Suomalaisia koteja lämmitetään edelleen myös puulla ja se on etenkin pientaloissa merkittävä lämmönlähde. Tuoreimmat Luonnonvarakeskuksen, eli Luken keräämät tiedot ovat lämmityskaudelta 2016/2017, jolloin poltimme polttopuuta yhteensä 5,9 miljoonaa kiintokuutiometriä.

Lämmityskaudelta 2016/2017 käytetty 5,9 miljoonaa kiintokuutiometriä polttopuuta metrin korkuiseksi halkopuupinoksi aseteltuna ulottuisi lähes 8 kertaa Suomen päästä päähän. Tällä määrällä yhden keskiverto tulisijan lämmittäisi 362 miljoonaa kertaa!

Omakotitaloissa polttopuun keskikulutus oli 5,2 ja kesämökeillä 2,4 kuutiometriä vuodessa.

Tilastot perustuvat noin 4 100 pientalon asukkaiden tai omistajien antamiin tietoihin

Polttopuun alkuperä

Paikallisen maanviljelijän omasta metsästään kaataman puun alkuperä on tietysti helposti selvitettävissä. Huoltoaseman pihasta mukaan napatun puukassin tai verkkosivuilta tilatun erän osalta täytyy nähdä hieman enemmän vaivaa.

Suomessa poltetaan enimmäkseen kotimaista puuta, mutta hieman sitä kyllä myös tuodaan. Luken tilastojen mukaan polttopuuta tuotiin viime vuonna 17 000 m3. Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan suurin osa tuonnista tuli Venäjältä, loput Baltiasta, Ruotsista ja Ukrainasta. Viime vuoden aikana tuotiin polttopuuta 17 000 m3.

Mitä puun alkuperästä kannattaisi sitten selvittää? Polttopuiden laatua määrittää EN 14961-5 pilkestandardi. Paras polttopuu on laatuluokkaa A1. Polttopuun laatu voi täyttää myös norjalaiset Norsk Standard NS 4414 mukaiset vaatimukset.

Polttopuusta saatetaan myös kertoa, että se on kasvanut PEFC- sertifioidussa metsässä. Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maailmassa. Suomessa talouskäytössä olevista metsistä PEFC-sertifioitu on noin 90 prosenttia, eli 18,1 Mha.


Avainlippu puolestaan todistaa, että kyseessä on kotimainen tuote.

 

 

Varaa esittely lähimmältä Uuniseppä-myyjältäsi

Varaa tästä! ›