Tarinamme

Tulen hallitseminen on ollut taito, joka on mahdollistanut ihmisen selviytymisen pohjoisilla leveysasteilla ja tulisija on ollut jo varhaisista ajoista osana asuinrakennusta. 1700-luvun loppupuolella huolestuttiin metsien ripeästä hakkuusta polttopuuksi. Tulisijojen hyötysuhdetta oli parannettava ja ensimmäiset varaavat kaakeliuunit suunniteltiin. Kaakeliuunin runko ottaa ja varastoi lämmön tehokkaasti.

Suomen ensimmäinen kaakeliuunitehdas perustettiin Turun kaupunkiin vuonna 1842 ja sitä perinnettä on Uunisepät jatkanut.

Muurarin poika, nuori insinööri Atso Raittio pohti, voisiko varaavaa uunia valmistaa valetuista elementeistä. Hän kehitteli ideaa ensin appiukkonsa kanssa ja hieman myöhemmin Markku Valtosen kanssa, niin että maailman ensimmäinen elementeistä valmistettu varaava takka muurattiin vuonna 1982 Tonavan Sauna - nimiseen kiinteistöön Porth Arthurissa Turussa. Se toimii edelleen.

Atso ja Markku perustivat Uunisepät vuonna 1983.

Tänään Turun Uunisepät on maailman suurin kaakeliuunien valmistaja, joka tunnetaan kauniista mallistostaan ja hyvästä laadustaan.